Suojaa kasvit talvella
Kuinka monivuotiset kasvit selviävät talvesta
Kasvatamme perennoja voidaksemme nauttia niiden kasvusta ja kukoistuksesta vuodesta toiseen. Monet lajikkeet ovat kestäviä ja hyvin sopeutuneita selviytymään talvesta pohjoismaisessa ilmastossamme. Toiset tarvitsevat enemmän huolenpitoa elääkseen pitkään ilonamme.
Istuta oikea kasvi oikeaan kasvupaikkaan
Kun otat perennapenkkien suunnittelussa huomioon eri kasvien tarpeet, helpotat niiden elämää ja kevennät omaa puutarhatyötaakkaasi. Jos istutat kasvit paikkaan, jonka maaperässä ne viihtyvät ja joka tarjoaa oikeassa suhteessa valoa ja tuulta, ne selviävät talvesta huomattavasti paremmin. Ota huomioon seuraavat seikat:
Maaperä ja valo
Jos aiot kasvattaa esimerkiksi laventelia, opit ennemmin tai myöhemmin, että tämä välimerellinen kasvi viihtyy aurinkoisessa paikassa ja hyvin vettä läpäisevässä maaperässä. Jos laventeli istutetaan kosteaan maahan varjoisaan paikkaan, se joutuu kamppailemaan selviytyäkseen kasvukauden aikana ja käy talvilevolle juuret väsyneinä ja ilman energiaa. Keväällä, kun pakkanen viimein helpottaa ja kasvin juurien on aika jälleen herätä, riski on suuri, että maaperän kylmä kosteus ja kasvin kehnot energiavarastot aiheuttavat sen kuoleman.
Jos taas istutat varjossa viihtyvän kasvin, kuten vehreän ja tummanvihreän lehtotaponlehden, aurinkoiselle ja kuivalle kasvupaikalle, se väsyy ja kalpenee jokaisen kasvukauden myötä. Lopulta kasvilla ei enää ole tarpeeksi voimia selvitä jälleen uudesta talvesta.
Tuuliolosuhteet
Joissakin maamme osissa tuuliolosuhteet ovat varsin haastavat. Tuulelle herkät monivuotiset kasvit kehittyvät tällaisilla paikoilla huonosti ja siten niiden mahdollisuudet selviytyä talvesta ovat pienemmät. Kasvukauden aikana kerätty energia kuluu taisteluun tuulta vastaan sen sijaan, että sitä varastoituisi juuriin tulevaisuuden tarpeita varten.
Rannikolla tuulee enemmän kuin sisämaassa. Meren läheisyydessä kasvavat kasvit voivat saada tuulen mukana myös roiskeita suolaisesta meriverestä, mikä tämäkin on haasteellista.
Voit suojata herkkiä perennoja tuulelta istuttamalla kukkapenkin suojaksi kestäviä pensaita tai aidanteita tai rakentamalla suojan, joka heikentää tuulta, ennen kuin se ulottuu kukkapenkkiin saakka.
Kasveilla on tiettyjä ominaisuuksia, jotka lisäävät niiden tuulenkestävyyttä ja tekevät niistä siksi sopivampia tuulisille kasvupaikoille. Näitä ominaisuuksia ovat:
- paksut lehdet
- pienet ja tiheästi kasvavat lehdet
- nukkaiset lehdet
- karkeapintaiset lehdet
- lyhyet ja tukevat varret
Suojaa herkkiä kasveja
Vaikka pyrkisimmekin kasvattamaan kasveja niille sopivissa kasvupaikoissa, jotkut lajikkeet tarvitsevat silti tukea selviytyäkseen talvesta. Ehkäpä olet valinnut puutarhaasi jonkin herkemmän lajikkeen, koska haluat kasvattaa sitä mahdollisista haasteista huolimatta. Maan pohjoisosissa viljelevät haluavat kenties kokeilla sellaisia lajikkeita, joiden selviytymisestä ankarassa ilmastossa ei ole takeita. Viljelyohjeista voi löytyä myös maininta, että kasvi on suojattava talvella. Näistä syistä on hyvä tietää, kuinka kasvien talvehtimista voidaan helpottaa.
Älä leikkaa perennoja syksyllä
Hyvä tapa suojata kaikkia perennoja talven kosteudelta ja kylmältä on olla leikkaamatta kuolleita kasvinosia tai puhdistamatta kukkapenkkejä syksyllä. Jätä varret ja kuihtuneet lehdet suojaamaan kasveja sateelta ja tuulelta.
Peitä maa juurien ympärillä
Kun kasvi on syksyllä kuihtunut ja juuri vetäytynyt talvilevolle, voit peittää maan lehdillä, oksilla, oljilla, kuusenhavuilla tai muulla eloperäisellä aineksella. Tämä suojaa kasvin juuria kosteudelta ja kylmältä ja parantaa samalla maaperän multavuutta, jos katekerroksen annetaan jäädä paikoilleen ja hajota.
Poista kateaines tai möyhi se maahan vasta, kun maaperä on alkanut kuivua keväällä ja yöpakkaset ovat helpottaneet. Pian uudet versot kurkistavat ylös maasta ja toivottavat uuden kauden tervetulleeksi.